TV-TALO on Suomen ensimmäinen tiilestä tehty passiivienergiatalo

Talo_20090703.jpg

 

Valkeakosken asuntomessuille rakennettu TV-Talo on Suomen ensimmäinen tiilestä tehty passiivienergiatalo, jonka lämmittämiseen ja jäähdyttämiseen kuluu vain noin
17 kilowattituntia neliötä kohden vuodessa. Se on alle viidennes verrattuna lämmitysenergian kulutukseen nykymääräysten mukaan rakennetussa talossa. Talo kuluttaa merkittävästi vähemmän energiaa kuin mitä merkittävästi tiukentuvat määräykset edellyttävät.

TV-Talon päätoteuttaja on Wienerberger. Tämä maailman johtava poltettujen tiilien valmistaja on toteuttanut viime vuosina useita täystiilisiä passiivienergiataloja Keski-Euroopassa, esimerkiksi Saksassa ja Itävallassa. Yhtiö on nyt kehittänyt yhdessä VTT:n kanssa Suomen oloihin soveltuvan passiivienergiatiilitalon, joista ensimmäinen on rakennettu Valkeakosken asuntomessualueelle.

TV-Talon kantava runko, väliseinät, julkisivut katto ja tulisijat tehty tiilestä. Runko on muurattu TERCA-runkoponttitiilestä. Julkisivussa on hyvän tuulettumisen varmistava eriytetty rakenne, jossa poltetun julkisivutiilen takana on ilmarako.  ”Tiilitalon massiiviset rakenteet varaavat tehokkaasti lämpöä, mistä koituu merkittäviä säästöjä energiakustannuksissa. Lisäksi sisälämpötila pysyy tasaisena ja miellyttävänä läpi vuoden”, korostaa markkinointipäällikkö Matti Saarikoski Wienerberger Oy:stä.

TV-Talon eristys on toteutettu SPU-polyuretaanilevyillä. Alapohjassa ja katossa eristekerroksen paksuus on 34 cm, yläpohjassa 41 cm ja seinissä 24 cm. Tällä eristeratkaisulla on saatu aikaan kohtuullisen ohut julkisivurakenne, joka kuitenkin eristää lämpöä erittäin tehokkaasti, on ilmatiivis ja paloturvallinen eikä ime puoleensa kosteutta.

Ovilla ja ikkunoilla on suuri merkitys passiivitalon tiiveyden varmistamisessa. TV-talossa on Skaala Ikkunat ja Ovet Oy:n valmistamat A-energialuokan MSE-ikkunat, joiden U-arvo on poikkeuksellisen hyvä, 0,7:n tuntumassa.

Tulisijan savukaasut ja aurinko lämmönlähteinä

TV-Talo on rakennettu niin tiiviiksi, että siinä tarvitaan ulkoista lämmönlähdettä vain kolmena kuukautena vuodessa. Talo lämpiää vesikiertoisella lattialämmityksellä. Päälämmönlähteenä on tuli-, hormi- ja käsinlyödystä tiilestä muurattu massiivinen ja varaava tulisija. Sen savukaasuista noin 70 % otetaan talteen Savumax Oy:n kehittämällä monitoimipiipulla.  Lämpö kerätään hormia ympäröivään, 720 litraa vetävään lämminvesivaraajaan. Kesällä varaajaa lämmittävät katolla olevat aurinkokeräimet, joilla lämmitetään myös pihalla olevaa uima-allasta.

Hyvän ja puhtaan sisäilman TV-talossa takaa tehokas ja hallittu ilmanvaihto. Se on toteutettu Enerventin pyörivällä lämmönsiirtimellä varustetulla ilmanvaihto­koneella, jonka vuosihyötysuhde on yli 70 prosenttia.

Helppoa, joustavaa ja edullista asumista passiivitalossa

Asumisen helppous, muunneltavuus ja elinkaariedullisuus olivat TV-Talon rakennuttajan ja asukkaan Timo Laineen ydinajatuksia alusta lähtien. Hänen kokemuksensa mukaan passiivienergiatalon voi toteuttaa mainiosti niin, että kodista tulee sekä viihtyisä että energiatehokas. Tärkeintä on panostaa hyvään suunnitteluun.

TV-talon on suunnitellut arkkitehti Timo Ahonen Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy:stä.  TV-Talon perusidean mukaisesti suuri yleisö on päässyt vaikuttamaan keskeisiin suunnitteluratkaisuihin.  Joka kodan asuntomarkkinat tv-ohjelman aktivoimien katsojaäänestysten kohteina olivat talon muoto ja tyyli, pohjaratkaisu, julkisivun ja katon väri, tulisija, keittiö, sauna ja pesuhuone sekä pihapäällysteet.

Talon pohjaratkaisun ytimenä on olohuoneen, keittiön ja ruokailutilan muodostama tilava kokonaisuus. ”Aikuisten maailmaan” kuuluvat vieras- ja työhuone, joka on suljettavissa omaksi yksikökseen, esimerkiksi kotitoimistoksi. ”Lasten maailmaan” kuuluu kaksi makuuhuonetta ja harrastustila, jossa voidaan soittaa kovaäänistäkin musiikkia muiden siitä häiriintymättä. Työhuoneosasto ja lasten maailma voidaan passiivitalon elinkaariajatuksen mukaisesti vaikkapa vuokrata myöhemmin.

Laine suosittelee lämpimästi passiivienergiatalon rakentamista kaikille niille, jotka pohtivat energiatehokkaan rakentamisen vaihtoehtoja. ”Tehokkaan lämmöneristyksen, ilmatiiveyden ja ilmanvaihdon varmistavat investoinnit maksavat tietysti jonkin verran enemmän, mutta säästävät loppujen lopuksi nopeasti itsensä takaisin alempina käyttökustannuksina”, hän toteaa.

Laineen mukaan talosta tuli juuri sellainen kuin pitikin: nuukan ja laiskan miehen talo. Pihalle rakennettu uima-allaskin toteuttaa energiatehokkuuden ja helpon asumisen vaatimuksia: nyt energiaa ei kulu mökkimatkoihin!

Lisätietoja:

Timo Laine, rakennuttaja, puh. 040 505 1359
Matti Saarikoski, Wienerberger Oy, puh. 0400 425 143

 

Tuottajat

Suomen AsuntomessutJoka Kodin AsuntomarkkinatCubiCasa VividWorks

Sivun alkuun